Kahdenkeskistä aikaa. Koiran kanssa.

Siitä asti, kun tyttö tuli taloon, no oikeastaan jo aiemmin ison vatsan takia, koira on jäänyt vähemmälle huomiolle. Todella surullista, mutta luulenpa myös, että melko tavallista perheissä, joissa on pieni vauva. Olemme säännöllisin ajoin yrittäneet viettää aikaa koiran kanssa, ilman tyttöä. Vähän niin kuin ennen vanhaan. Käytännössä tämä toteutuu niin, että minä touhuan ulkona jotain koiran kanssa ja mieheni hoitaa lasta.

Eilen kävinkin koiran kanssa Helsingissä koirapuistossa moikkaamassa vanhaa tuttuamme Helsingin ajoilta. Koirille oli erittäin riemukas jälleentapaaminen. Ihan uskomatonta, että ne muistivat toisensa vielä reilun kolmen vuoden jälkeen pelkän äänen perusteella (siis meidän koirahan ei hauku... Kröhm...)! Oli ihana katsoa koirien iloa ja samalla turista niitä näitä aikuisen ihmisen kanssa. Varsin virkistävä aamu siis meillä.

 Meillä kesti siis se reilu kolme vuotta sopia tapaaminen ja matkustaa reilu puolen tunnin matka tapaamaan tuttuja. Ehkä seuraavaan reissuun ei mene ihan niin kauan nyt kun kynnys on ylitetty. Koirakin oli ihan naatti koko loppu päivän ja makasi erittäin tyytyväisenä hihnan päässä meidän etukuistilla nauttien syksyisestä säästä.