sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Nimipäivät

Tytöllä oli tässä taannoin nimipäivä ja päätimme juhlistaa sitä eilen. Kutsuimme paikalle tytön isovanhemmat, siskoni perheineen (ovat myös tytön sylikummit) ja oman isoäitini. Valitettavasti siskoni perhe poti flunssaa, joten he eivät päässeet tulemaan. Menoa silti riitti, kun tyttö sai isovanhemmatkin riehaantumaan!

Olimme kyselijöille kertoneet lahjatoiveeksi sponssirahaa tytön 1-vuotis kuvauksia varten. Yllätykseksemme saimme (tai siis tyttö sai) lahjarahaa niin paljon, että ne kattavat kuvaussession. Itse kuvathan ovat sitten asia erikseen... No, valokuvausliike säilyttää kuvat ikuisesti, joten voimme kehittää niitä ajan kanssa ja aina tarpeen tullen.

Tarjoiltavana oli itsetehty nallekakku ja jauheliha-tomaattipiirakka. Kakussa oli täytteenä mansikka-valkosuklaamousse ja päällä kermapursotus sekä polly-karkkeja ja lakunarua.


Onneksi juhlat järjestetiin! Päätimme nimittäin perjantaina, että juhlat perutaan, koska tämä äiti on jo viikon ollut flunssassa. En kuitenkaan voinut kieltää tytöltä ensimmäisiä nimipäiviään ja vieraatkaan eivät pelänneet tartuntaa minulta. Loppu hyvin, kaikki hyvin!


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lastenhuone

Saatiin vihdoin miekkosen, niin ja tietysti myös tyttösen, kanssa lastenhuone kuntoon. Vähän on vielä tyhjillään, mutta uskon vakaasti, että leluja, kirjoja yms. kertyy pikku hiljaa ihan huomaamatta. Siispä lähtötilanne on nyt tämä.


Pinnasängyn yläpuolella nurkassa on siis valaisin, jonka varjostimessa lukee "Always kiss me goodnight". Iso nalle on minun perujani. Sain aikoinaan joululahjaksi vanhemmiltani. Tai siis joulupukilta, koska olin ollut niin kiltti koko vuoden.


Pinnasänkyä vastapäätä olevalla seinällä on Ikean kirjahylly ja netistä tilaamani "The World" seinätarra. Kirjahylly ammottaa tyhjyyttään, mutta kuten aiemmin sanottu, eiköhän niitä kirjojakin ajan mittaan hyllyyn päädy. Hyllyn alaosaan olen ajatellut ostaa laatikoita, joihin voi piilottaa leluja yms.


Oven vieressä on tytön isoäidiltä lahjaksi saama (äidin toiveesta) lipasto, jonka päällä jököttää toisilta isovanhemmilta saatu nalle.

Halusin huoneesta sellaisen, että siellä viihtyy sekä vauva että muutamankin vuoden ikäinen tyttölapsi. Vaikka tykkään sisustamisesta, en minäkään ihan koko ajan jaksa maalailla seiniä tai ostaa uusia huonekaluja. Tai siis mikäs siinä, mutta tarvitsisi saada ensin lottovoitto!