Koti-ikävä

Sitä minä vaan, että.

Istuskelen täällä Münchenin lentokentällä ja odottelen vaihtolentoa Italiaan. Kyseessä on työmatka, joten mitään aurinkorannalla köllöttelyä ei ole tiedossa. Ja tiedättekö mitä? Olen ollut kotoa poissa vasta (?) kahdeksan tuntia ja koti-ikävä on mieletön! Tuleva viikko mennään siis tahdonvoiman voimalla.

Miksi sitä aina vasta tällaisissa tilanteissa oivaltaa, kuinka tärkeitä omat läheiset ovat? Miksei osaa olla kiitollinen ennen kuin vasta silloin, kun se joku puuttuu? Tai olenhan minä kiitollinen, mutta tietänette mitä tarkoitan.

Italy, here I come! Family, I love you! Äiti tulee pian takaisin.

Kaikkea sitä.

Pahoitteluni viimeaikaisesta hiljaisuudesta täällä blogimaailmassa. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet yhtä hullunmyllyä! Ensin tämän perheen äiti sairastui vatsatautiin, joka kesti onneksi vain yhden yön ja yhden päivän. Jokainen lapsiperhe kuitenkin varmasti tietää, että vatsatauti ei usein jää siihen. No, ei jäänyt meilläkään. Seuraavaksi tautiin sairastui tyttö, joka ripuloi (ei onneksi oksennellut!) viisi vuorokautta, ja viimeiseksi aviomieheni. Taudista toipumiseen ja nestetasapainon palauttamiseen meni yhteensä noin kaksi viikkoa. Kaiken kukkuraksi suoritan jatko-opintoja, jotka ovat parin viimeisen viikon aikana työllistäneet minua rankalla kädellä. Juurikin tänään vietän ensimmäistä vapaata ja stressitöntä iltaa sitten... en edes muista. Ihanaa joka tapauksessa!

Kaikesta negatiivisesta huolimatta, myös positiivisia asioita tapahtuu. Ja varsinkin tuon vatsatautiepisodin jälkeen, positiivisuutta osaa myös arvostaa. Iloisten asioiden ei edes tarvitse olla suuria nostaakseen ihmisen mielialaa. Hyvänä esimerkkinä lapsen hiustenkasvu. Poninhännän tekeminen onnistuu jo!

Toinen iloinen asia oli erittäin rakkaan ystäväni baby showerit. Ja ylipäätään hänen raskautensa ja äidiksi kasvamisensa. Ei siis ihan pieniä asioita, mutta sitäkin iloisempia! Ja jännittävämpiä. Tein vauvasuihkuihin sinisellä teemalla täytekakun geishatäytteellä ja suklaapohjalla. Päällinen on sokerimassaa ja sokerimassasta tehdyt tennarit on tehty Pionilaakson ohjeiden mukaan. Kakun sivut ovat kermakuorrutteiset, kuten myös kuorrutteet kakun päällä. Maittavuudesta en tiedä, koska (kiitos vatsataudin!) en yksinkertaisesti pysty syömään kakkuja tällä hetkellä. Ehkä hyvä niin. Alla kuitenkin kuvamateriaalia kakusta. Toisessa kuvassa taustalla olevat vaahtokarkkivaunut ovat erään toisen ystäväni käsialaa. Söpöt, eikö?

Olen niin iloinen ja onnellinen tulevasta pääsiäisestä! Lähinnä kyllä siihen kuuluvan pidemmän vapaan takia. Töissä on mukavaa ja teen töitä ihan erilaisella motivaatiolla kuin ennen äitiyttäni ja äitiyslomaani, mutta onhan se nyt niin, ettei mikään voita oman lapsen kanssa vietettyä aikaa. Lapsen hoitaminen on rankkaa, rankempaa kuin aikuisten-oikea-työ, mutta äidin sydän lyö omalle lapselle eikä silloin työn vaativuudella ole mitään merkitystä. Sillä pienellä sivuhuomautuksella, että vanhempien tulee silti saada myös hengähtää ja viettää omaakin aikaa aina silloin tällöin.

Iloista, aurinkoista ja toivottavasti lämpöennätykset rikkovaa pääsiäistä jokaiselle teistä! Eipä kai siitäkään haittaa olisi, jos keittiön kaapin perukoilta löytyisi pari (no, vähintäänkin muutama) suklaamunaa.

Kevättä rinnassa

Ihana keväinen ohjelmaton lauantai! Tosin ohjelmattomat päivät täyttyvät usein (ehkä liiankin) nopeasti kaikenlaisesta ohjelmasta.

Aamulla leivoin italialaisen juustokakun kollegaltani saamallani reseptillä. Jumalaisen hyvää! Kuvaa ei ole, koska muistin kuvan ottamisen vasta sitten, kun kakku oli jo melkein syöty... Hups. Leivonnan ohessa katsoin keittiön lämpömittarista, kuinka lämmin/kylmä ulkona on. Mittariin paistoi suoraan aurinko ja asteita näytti ulkona olevan 33.7 (alla todiste).

En kuitenkaan vaihtanut bikineitä päälle ja hölvännyt aurinkorasvaa iholle. Sen sijaan pakkasin tytön vaunuihin ja koiran remmin päähän. Aivan ihana ulkoilukeli! Himppasen meinasi kyllä hiki nousta pintaan, kun vanhasta tottumuksesta talven jäljiltä laitoin pipon päähän, tumput käteen ja kaulaliinan kaulaan. No, ainakin vältyin petolliselta kevätviimalta, joka puhaltelee vaatteiden läpi!


Iltapäivällä päiväunien jälkeen päätimme lähteä ihan ex tempore vähän kiertelemään kauppoja. Matkaan tarttui (perinteisen ja luotettavan elohopealämpömittarin lisäksi) kosteantilan matto kylpyhuoneeseen pienentämään tytön kaatumisriskiä liukkaalla lattialla tai ainakin pehmentämään mahdollista muksahdusta. Löytyipä iloiseksi yllätykseksi kaupasta sisustustarrojakin ja sain vihdoin viimein eteisen välioveemme kauan haaveilemani tervetulotoivotuksen.

Selasin kalenteria taaksepäin ja totesin, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen ohjelmaton viikonloppupäivä maaliskuussa. Miksi näitä on niin harvoin? Mikä ihmeen kiire sitä muka aina on? No, joka tapauksessa: näitä lisää!

Yksi vuotta!

Eilen vietettiin meidän neidin ensimmäisiä syntymäpäiviä. Varsinainen syntymäpäivä on kyllä vasta ensi viikolla, mutta juhlia saa aina, etukäteenkin!

Leivoin juhlapöytään keksejä vadelmatäytteellä ja käytin pyöreän muotin sijasta perhosmuottia. Suolaisena tarjoiltavana oli ruissipsejä (makuna "Aito ruis") ja siihen kylkeen kinkkutahnaa. Niin ja tietysti syntymäpäiväjuhlissa pitää olla kakku! Tällä kertaa laitoin täytteeksi sekä mansikka- että mustikkatäytteet. Päälle laitoin sokerimassaa ja sokerimassasta tehdyt koristeet ja sivuilla oli kermapursotukset. Kuvia alla.

P. S Harjoittelin kirjainten asettelua harjoituskirjaimilla. Tytön nimi ei siis ole Nimi!

Tyttö sai myös paljon kukkia. Ihanaa!

Meillä alkuvuosi on pelkkää juhlaa nimi- ja syntymäpäivien osalta. Nyt tuleekin pieni tauko juhlintaan. No, arjen juhlaa! Nautitaan kukista ja jo kohta saapuvasta keväästä. Linnut laulaa jo ja päivät ovat paljon valoisampia!

Ensi viikko nautitaankin tytön kanssa toistemme seurasta ekstrapaljon halaillen ja suukotellen! Minulla nimittäin käynnistyy viimeinen viikko kotona ja palaan maaliskuun alusta takaisin töihin. Meillä siis tapahtuu vahdinvaihto, kun tytön isä, rakas aviomieheni, jää koti-isäksi muutamaksi kuukaudeksi. Äidillä fiilikset on haikeat, surulliset, odottavat, ehkä vähän innostuneet, ikävöivät ja todella ristiriitaiset. Samalla olen ylpeä meidän isästä, tytöstä myös, ja odotan jännällä, miten arki lähtee rullaamaan. Kaikki menee varmasti hyvin! Kunhan stressailen.

Nimipäivät

Tytöllä oli tässä taannoin nimipäivä ja päätimme juhlistaa sitä eilen. Kutsuimme paikalle tytön isovanhemmat, siskoni perheineen (ovat myös tytön sylikummit) ja oman isoäitini. Valitettavasti siskoni perhe poti flunssaa, joten he eivät päässeet tulemaan. Menoa silti riitti, kun tyttö sai isovanhemmatkin riehaantumaan!

Olimme kyselijöille kertoneet lahjatoiveeksi sponssirahaa tytön 1-vuotis kuvauksia varten. Yllätykseksemme saimme (tai siis tyttö sai) lahjarahaa niin paljon, että ne kattavat kuvaussession. Itse kuvathan ovat sitten asia erikseen... No, valokuvausliike säilyttää kuvat ikuisesti, joten voimme kehittää niitä ajan kanssa ja aina tarpeen tullen.

Tarjoiltavana oli itsetehty nallekakku ja jauheliha-tomaattipiirakka. Kakussa oli täytteenä mansikka-valkosuklaamousse ja päällä kermapursotus sekä polly-karkkeja ja lakunarua.

 

Onneksi juhlat järjestetiin! Päätimme nimittäin perjantaina, että juhlat perutaan, koska tämä äiti on jo viikon ollut flunssassa. En kuitenkaan voinut kieltää tytöltä ensimmäisiä nimipäiviään ja vieraatkaan eivät pelänneet tartuntaa minulta. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Joulutunnelmia

Ensinnäkin pahoittelut radiohiljaisuudesta! Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta on se kyllä aika kiireistäkin. Ja sitten avataan lahjat ja sieltä paljastuu tälle äidille paras joululahja, joka on varmasti hitti: kirja ja suklaata. Niitä ei sitten lasketa kädestä ennen kuin kirja on luettu kannesta kanteen. Tänä vuonna lukeminen vaan kesti vähän kauemmin kuin ennen. Arvannette varmaan, että miksi!

Nyt on kuitenkin ensimmäinen joulu(aatto) vietetty omassa uudessa kodissa. Täytyy kyllä sanoa, että ensi vuonna kaikki sujuu varmasti paremmin, koska tänä vuonna kaikenlaiseen säätämiseen kului paljon aikaa. Kuuselle piti löytää oikea paikka, samoin joulukoristeille, sankka joukko ihmisiä "piti" kutsua kylään joulukahville ja samalla tutustumaan meidän uuteen kotiin. Lisäksi meillä oli ensimmäinen lapsellinen joulu, joka jo pelkästään lisäsi säätämista jonkin verran.

Kaikesta säätämisestä huolimatta joulun tunnelma säilyi ja saimme rauhoittua perheen kesken. Meidän kummankin vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, samoin siskoni perheineen sekä isoäitini, joten saimme nauttia kaikkien läheisten seurasta. Tytöntyllerö ei ihan vielä, nyt kymmenkuisena, perustanut lahjoista. Lahjapaperit olivat melkein kivempia kuin itse lahja paperin sisällä! Joulukuusikin on saanut olla rauhassa. Onneksi siis päädyimme hankkimaan ihan oikean rehdin suomalaisen ja samasta kaupungista kaadetun kuusen. Emmimme sitä nimittäin jonnin verran, koska pelkäsimme tytön roikkuvan 24/7 kiinni kuusessa.

Vaikka joulunaika onkin lempiaikaani vuodesta, ja joulukinkku melkeinpä lempiruokaani, on toisaalta helpotus, että joululaatikot, kinkku ja muut jouluruuat ovat jääkaapistamme loppu-slut. Joulun tunnelma silti jatkuu Nuutin-päivään asti, jolloin kuusi pääsee takaisin luontoon, mutta myös Nuutin-päivän jälkeen, sillä jouluvaloista en ihan vielä luovu. Ja miksi pitäisi? Ne piristävät mukavasti, kun ulkona on muuten niin pimeää. Vaikka nythän päivä jo pitenee.

Hyvää ja ihanaa uutta vuotta kaikille teille, jotka luette blogiani!

Täydellistä arkea

Mitään erikoista täällä meillä päin ei tapahdu. Ehkä syystä myös blogihiljaisuus, kunnes tänä aamuna tytön hymyillessä suupielet korvissa oivalsin, että meillähän tapahtuu juuri sitä itseään: onnellista ja täydellistä arkea. Olen nyt siinä vaiheessa elämää, josta pienenä tyttönä haaveilin. On aviomies, lapsi, koira, omakotitalo ja muu perhe ihan lähietäisyydellä. Voiko sitä ihminen enempää toivoa? Eilen siskoni kanssa sovittiin, että eiköhän siinä ole tälle joululle lahjaa kerrakseen, kun näkee lasten ilon jouluaattona (ja tietysti muinakin päivinä) ja saa itse nauttia siitä sekä muiden rakkaiden mukanaan tuomasta tunnelmasta, lämmöstä ja rakkaudesta.

Vähän täytyy silti joulutunnelmoida kotonakin. En ole löytänyt mieleistä adventtikynttelikköä mistään, joten päädyin ostamaan Hemtexiltä adventtinumerot. Allaoleva kuva valaiskoon asiaa. Kuvasta välittyy jotenkin kylmä tunnelma, en saanut millään otettua sellaista kuvaa, jossa värit olisivat vastanneet todellisuutta. Syytän kynttilöiden vieressä olevaa energiansäästölamppua (ja television S-market mainosta).

 

Lumitilanne täällä etelässä ei ole hääppöinen. Pakkasta sentään on! Riemu jäätyneestä maasta on rajaton, kun talouteen kuuluu pitkäkarvainen koira, jonka lyhyet jalat lennättävät kuraa/hiekkaa/kaikkea mahdollista syvälle vatsakarvoihin. Nehän ei nimittäin pyyhkimällä tai pesemässä lähde. Kaikki roska löytyy lattialta siitä kohtaa, missä koira on maannut ja kuivatellut itseään TAI tyttömme etumuksesta hänen ryömittyään tällaisten roskaläjien läpi. Imurille on siis ollut käyttöä, olisi ollut ehkä jopa toteutunutta käyttöä enemmänkin.

Nyt lunta on ihan pikkiriikkisen ja joki on jo osittain jäässä. Ehkä se jouluinen maisema sieltä vielä tulee. Onhan tässä vielä melkein kolme viikkoa jouluun! Vaikka kuten edellä sanottu, joulutunnelman luo ja tuo läheiset ihmiset. Ja perinteet. No hyvä on, valkoinen maa edesauttaa asiaa. Mutta ei kyllä ole välttämätön. Läheiset ovat.

Väsyttää

No niinhän siinä sitten kävi, että tyttö nukkui ongelmitta omassa huoneessaan (ainoastaan kaksi heräämistä, koska tutti oli hukassa), mutta äiti ei saanut unta millään. Kaikki aika meni siihen, kun yritin korvat höröllä kuunnella, mitä tytön huoneessa tapahtuu tai ikävöintiin. Olin niin iloinen, kun kello tuli neljä (aamulla) ja tapansa mukaan tyttö heräsi. Ai miksi olin iloinen? No siksi, koska silloin saa (kaikkien sääntöjen vastaisesti) hakea tytön meidän väliin nukkumaan. Ihana tuhinakone! Ja niin lämmin! Neljästä eteenpäin sain sitten nukuttua siihen varttia vaille kuuteen, jolloin tapahtui ihka oikea herääminen päivän askareisiin. Tämä on meille ihan normaalia ja jokapäiväistä. Ollaan asuttu uudessa kodissamme nyt neljä kuukautta ja sinä aikana ollaan kerran saatu nukkua yli aamu seitsemän. Aamuvirkkuja siis!

Aamuvirkkuus on sinänsä kyllä ihan hyvä asia. Tänäänkin ollaan jo imuroitu, pesty pyykkiä, täytetty ja käynnistetty astianpesukone ja kohta lähdetään sunnuntai ostoksille. Täytyy hankkia eilen asennettuihin pihatien valaisimiin polttimot. Sitten voidaankin pitää pihatievalaisinten avajaiset! Tapanahan on siis myös pitää jouluvalojen avajaiset (jouluunkin on enää reilu kolme kuukautta). Iloa arjen pienistä asioista!

Täällä on parhaillaan käynnissä uuden digiboksin ja telkkarin asennus. Rakas aviomieheni on jääkiekon harrastajana tietysti suuri jääkiekkofani ja nyt on hankittu kanavat niin, että kaikki SM-liigan ottelut näkyvät. Vaimo sanoo, että huoh. Olin jo huolissani etten näe koko tulevana syksynä/talvena/keväänä ollenkaan omia ohjelmiani, joten mieheni hankki meille kakkostelkkarin. Helpotus. Kyllä meidän isä osaa! Korjataan nyt vielä, etten ole varsinainen telkkarin orja. Olen äitiyslomalla ollessani lukenut lukemattomia kirjoja, mutta yksi ja sama tekeminen on pidemmän päälle aika tylsää. Vaihtelu virkistää. Pienen lapsen äitinä minulle on lisäksi tärkeää, että saan omalla ajallani tehdä juuri sitä mitä haluan eli, jos telkkarin katselu kiinnostaa niin sitten sitä myös katsotaan (paitsi jääkiekkoa)!

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tämä äiti lähtee nyt ruokkimaan pienokaisensa. Tämän päivän ruokalistalla on bataatti, kukkakaali, porkkana, broileri -sose. Aika vakkari.

Juhannusherkkuja

Vietettiin juhannusta perheen kesken perisuomalaisissa maisemissa mökillä järven rannalla. Ruokapuoli hoidettiin nyyttäriperiaatteella ja minä lupasin tuoda jälkiruoan. Lopputulos on nähtävissä alla: valkosuklaa-mansikka juustokakku valkosuklaakuorrutteella ja marsipaanikoristeella. Muuten hyvä, mutta kuorrutteeseen lorahti liikaa kermaa, joten siitä tuli liian löysää ja valuvaa.

Juhannus jatkui kotiin päästyämme anoppilassa, jonne väsäsin Helsingin Sanomien reseptillä raparperikuppikakkuja kermavaahtopursotuksilla ja suklaakoristeilla. Olivat ihan syötäviä, mutta olisivat voineet olla parempiakin. Helppoja tehtäviä kuitenkin.

Nyt makean kiintiö on aikalailla täysi. Päätinkin, että kunhan lomani alkaa, käväisen Confetin myymälässä Tuusulassa ja ostoslistallani on ainakin pienempi vuoka.