Sisäeteisen uusi look

Vihdoin ja viimein saatiin sisäeteiseen kauan kaivattu vaatekaappi! Ja sehän sopii paikalleen kuin nyrkki silmään! Sen lisäksi, että eteisestä tuli paljon siistimmän näköinen, myös tytön huone tyhjeni pieneksi jääneiden vaatteiden laatikoista. Nyt vielä, kun saisi aikaiseksi tyhjentää vaatehuoneesta kaikki ulkovaatteet eteisen kaappiin niin saataisiin lisää tilaa sinnekin. Kyllä kaapit on oiva keksintö!

Nyt on vaan yksi ongelma... Vaunut. Ne on koko ajan tiellä nyt, kun niiden paikka on viety. Arkisin vaunut ovat ulkoeteisessä, mutta ovat siellä koko ajan tiellä ja tekevät tilasta superahtaan. Mieheni on tähän ratkaisuun varsin epätyytymätön. Jos vieraita on tulossa, vaunut on tähän asti kuskattu ylimääräiseen makkariin (jossa btw on paaaljon muutakin sellaista tavaraa, jolla ei vielä ole paikkaa). Kun ei niitä raaski ulkonakaan säilyttää, vaikka olisivatkin säältä suojassa. No, eihän vaunut ikuisesti ole käytössä, joten tästä ongelmasta päästään kyllä jossain vaiheessa.

Meillä on käyttöullakko meidän sisä- ja ulkokaton välissä, MUTTA. Siellä ei ole lattiaa. Tilattiin muuttovalmis talo, mutta ullakon lattia ei kuulunut sopimukseen. Kätevää! Materiaalit kyllä kuulu, mutta työ ei. Siispä meillä on taas yksi ikuisuusprojekti käsissämme. Jospa keväällä sais miehen majoitettua aina päiväsaikaan viikonloppuna ullakolle... Tässä vielä kuvaa olohuoneesta ja sisäeteisestä työhuoneesta alias "kirjastosta" kuvattuna.

Joulutunnelmia

Ensinnäkin pahoittelut radiohiljaisuudesta! Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta on se kyllä aika kiireistäkin. Ja sitten avataan lahjat ja sieltä paljastuu tälle äidille paras joululahja, joka on varmasti hitti: kirja ja suklaata. Niitä ei sitten lasketa kädestä ennen kuin kirja on luettu kannesta kanteen. Tänä vuonna lukeminen vaan kesti vähän kauemmin kuin ennen. Arvannette varmaan, että miksi!

Nyt on kuitenkin ensimmäinen joulu(aatto) vietetty omassa uudessa kodissa. Täytyy kyllä sanoa, että ensi vuonna kaikki sujuu varmasti paremmin, koska tänä vuonna kaikenlaiseen säätämiseen kului paljon aikaa. Kuuselle piti löytää oikea paikka, samoin joulukoristeille, sankka joukko ihmisiä "piti" kutsua kylään joulukahville ja samalla tutustumaan meidän uuteen kotiin. Lisäksi meillä oli ensimmäinen lapsellinen joulu, joka jo pelkästään lisäsi säätämista jonkin verran.

Kaikesta säätämisestä huolimatta joulun tunnelma säilyi ja saimme rauhoittua perheen kesken. Meidän kummankin vanhemmat asuvat samassa kaupungissa, samoin siskoni perheineen sekä isoäitini, joten saimme nauttia kaikkien läheisten seurasta. Tytöntyllerö ei ihan vielä, nyt kymmenkuisena, perustanut lahjoista. Lahjapaperit olivat melkein kivempia kuin itse lahja paperin sisällä! Joulukuusikin on saanut olla rauhassa. Onneksi siis päädyimme hankkimaan ihan oikean rehdin suomalaisen ja samasta kaupungista kaadetun kuusen. Emmimme sitä nimittäin jonnin verran, koska pelkäsimme tytön roikkuvan 24/7 kiinni kuusessa.

Vaikka joulunaika onkin lempiaikaani vuodesta, ja joulukinkku melkeinpä lempiruokaani, on toisaalta helpotus, että joululaatikot, kinkku ja muut jouluruuat ovat jääkaapistamme loppu-slut. Joulun tunnelma silti jatkuu Nuutin-päivään asti, jolloin kuusi pääsee takaisin luontoon, mutta myös Nuutin-päivän jälkeen, sillä jouluvaloista en ihan vielä luovu. Ja miksi pitäisi? Ne piristävät mukavasti, kun ulkona on muuten niin pimeää. Vaikka nythän päivä jo pitenee.

Hyvää ja ihanaa uutta vuotta kaikille teille, jotka luette blogiani!

Joulufiilistelyä

Vielä täytyy ostaa yhdet jouluvalot ulos piristämään pimeitä iltoja, mutta muuten meidän talo alkaa olla joulukunnossa. Kuusi tietysti puuttuu, mutta sen hankinta on jo ostoslistalla!

 

Joku voisi sanoa, että meillä harrastetaan aika minimalistista koristelua... Myönnän sen itsekin. En tykkää, että joka pöydällä on jotain. Siispä meidän joulukoristelu rajoittuu kynttelikköihin, kynttilöihin, takan reunalla ja tv-tasolla oleviin tonttuihin, keittiön lipaston päällä kököttävään olkipukkiin sekä keittiön verhoista roikkuviin tytön tänä vuonna pikkujoululahjaksi saamiin joulukoristeisiin.

Mies ei niin kiinnitä tällaisiin huomiota ja minulle joulu on valojen ja lämmön tuomaa tunnelmaa. Tunnelma on taattu, kun kuusi tuo mukanaan ihanan metsän tuoksun! Tänä vuonna jännitetään sitä, pysyykö kuusi pystyssä... Onneksi tekniikka on kehittyessään tuonut mukanaan mahdollisuuden koristaa kuusi oikeiden kynttilöiden sijaan sähköversioilla!

Täydellistä arkea

Mitään erikoista täällä meillä päin ei tapahdu. Ehkä syystä myös blogihiljaisuus, kunnes tänä aamuna tytön hymyillessä suupielet korvissa oivalsin, että meillähän tapahtuu juuri sitä itseään: onnellista ja täydellistä arkea. Olen nyt siinä vaiheessa elämää, josta pienenä tyttönä haaveilin. On aviomies, lapsi, koira, omakotitalo ja muu perhe ihan lähietäisyydellä. Voiko sitä ihminen enempää toivoa? Eilen siskoni kanssa sovittiin, että eiköhän siinä ole tälle joululle lahjaa kerrakseen, kun näkee lasten ilon jouluaattona (ja tietysti muinakin päivinä) ja saa itse nauttia siitä sekä muiden rakkaiden mukanaan tuomasta tunnelmasta, lämmöstä ja rakkaudesta.

Vähän täytyy silti joulutunnelmoida kotonakin. En ole löytänyt mieleistä adventtikynttelikköä mistään, joten päädyin ostamaan Hemtexiltä adventtinumerot. Allaoleva kuva valaiskoon asiaa. Kuvasta välittyy jotenkin kylmä tunnelma, en saanut millään otettua sellaista kuvaa, jossa värit olisivat vastanneet todellisuutta. Syytän kynttilöiden vieressä olevaa energiansäästölamppua (ja television S-market mainosta).

 

Lumitilanne täällä etelässä ei ole hääppöinen. Pakkasta sentään on! Riemu jäätyneestä maasta on rajaton, kun talouteen kuuluu pitkäkarvainen koira, jonka lyhyet jalat lennättävät kuraa/hiekkaa/kaikkea mahdollista syvälle vatsakarvoihin. Nehän ei nimittäin pyyhkimällä tai pesemässä lähde. Kaikki roska löytyy lattialta siitä kohtaa, missä koira on maannut ja kuivatellut itseään TAI tyttömme etumuksesta hänen ryömittyään tällaisten roskaläjien läpi. Imurille on siis ollut käyttöä, olisi ollut ehkä jopa toteutunutta käyttöä enemmänkin.

Nyt lunta on ihan pikkiriikkisen ja joki on jo osittain jäässä. Ehkä se jouluinen maisema sieltä vielä tulee. Onhan tässä vielä melkein kolme viikkoa jouluun! Vaikka kuten edellä sanottu, joulutunnelman luo ja tuo läheiset ihmiset. Ja perinteet. No hyvä on, valkoinen maa edesauttaa asiaa. Mutta ei kyllä ole välttämätön. Läheiset ovat.

Keittiön uudet verhot

Ryhdistäydyin (taas! Harmi, että siihen on niin usein tarvetta...), kävin Eurokankaassa ja hankin keittiöön uudet verhokankaat. Yllätyin positiivisesti, kun sain verhot ommeltuakin viime viikonlopun aikana! Suorastaan jopas jotakin! Kiitos kuuluu kyllä pääosin miehelleni lapsenhoidollisista syistä, mutta myös ihanalle tytölleni, joka jaksoi päivystää aina silloin tällöin äidin vieressä, kun isä ei ollut saatavilla.

Edellisistä verhoista ei ole kuvaa, mutta ne olivat valkoiset kapat. Eli valkoiset verhot valkoista valkoisempaakin seinää vasten. Eli todella väritöntä ja lässähtänyttä. Nyt puhaltaa raitaiset tuulet! Itse olen todella tyytyväinen. Keittiöön tuli ryhdikkyyttä ja maalaistunnelmaa. Mikä parhainta: verhot sopivat väritykseltään keittiöön, mutta myös sohviimme, jotka kuitenkin näkyvät keittiöstä. Nyt nämä kaksi tilaa on siis yhtenäistetty jotenkin. (Pahoittelut rumista kuvista. Aina ei voi onnistua. Varsinkaan silloin, kun kärsimätön lapsi vaatii huomiota itselleen.)

 Ja vähän joulukoristeitakin on jo roikkumassa verhojen naruista. Enää alle kuukausi jouluun! Jouluihmisenä voin sanoa, että ihanaa. Niin ja sitten tietysti:

Kyllä! Oli taas ihan pakko tehdä mutakakkumuffineja... Tällä kertaa suklaakuorrutuksella. Nyt tuli kyllä sen verran makeita, ettei muffareita voikaan enää syödä montaa putkeen, yksi riittää. Mutta nam! silti.

Puikot viuhuen

Olen tässä viime aikoina kunnostautunut käsitöiden parissa ja saattanut loppuun kolme jo kauan keskeneräiseksi jäänyttä käsityötä. Jota kuinkin ihmeellistä! Kaipa se inspiraatio iskee, kun ei pysty mitään uuttakaan aloittamaan, kun kaikki puikot ja langat on kiinni muissa töissä. Tyttökin ottaa sen mittaisia päikkäreitä (2x1½h), että niiden aikana saa jopa jotain tehdyksi. Joulukorttien askarteluun ei kyllä motivaatio/energia riitä, että sorry vaan!

Ensimmäisenä sain valmiiksi huivin, joka piti alunperin valmistua jo meidän häihin eli se tuli valmiiksi reilu kaksi vuotta jälkikäteen. Hups... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Hääpäivä oli lisäksi niin lämmin, ettei huiville olisi ollut edes käyttöä, joten ei tässä menetetty mitään. Ehkä yksi työn lykkäämistä edistävä tekijä oli se, että ajan kuluessa ei yksinkertaisesti voi muistaa, mihin kohtaa ohjetta on jäänyt. Sen selvittämiseen menikin muutama tovi. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja huivikin valmistui sopivasti viileneviin syysiltoihin!

Sitten löysin kaapin perältä keväällä aloittamani villasukkaprojektin. Typerää jättää sellainenkin kesken, kun niiden tekemiseen menee ehkä kaksi päivää. Tarkoitus oli tehdä sukat isälleni syntymäpäivälahjaksi, jotka siis olivat toukokuussa. Hups taasen. No, isä saa pehmeän paketin jouluna!

Ja sitten ns. hihatin, jonka piti valmistua siihen mennessä, kun raskausmahani alkaa näkyä. No, siitäkin hetkestä on vierähtänyt nyt vuosi... Hihatinta voi kuitenkin käyttää ilman raskausmahaakin ja olin lopputuloksesta positiivisesti yllättynyt. Yleensä, kun neuloo jotain Novitan ohjeen mukaan, siitä tulee kolme kokoa liian suuri ja muodoton lankakasa. Tämä siis tulee kyllä käyttöön! Kovin lämmin se ei ole, mutta hihatin/bolero on mielestäni kuitenkin ajaton vaate ja aina muodissa. Ainakin allekirjoittaneella!

Vielä yksi työ odottaa valmistumistaan. Kyseessä on virkkaustyö ja aloitin sen ennen tytön syntymää. Tarkoitus oli virkata tytön ristiäisiin pitsiliina, mutta mutta... Arvannette lopputuloksen. Ehkäpä sitten tytön rippijuhliin! Liina taitaa todellakin olla ikuisuusprojekti niin kuin niin moni muukin projekti tässä talossa! Ei se mitään. Projekteja pitää olla!

Syntymäpäiväkakku appiukolle

Tämän postauksen tekeminen on kestänyt luvattoman kauan, sillä tein kakun melkeinpä jo viikko sitten. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Anoppini antoi minulle tehtäväksi tehdä appeni syntymäpäivän kunniaksi täytekakun, jos vaikka vieraitakin sattuisi tulemaan. Suostuin ilman muuta, samalla ratkesi lahjaongelma!

 

Kakussa on kuorrutteena valkoista sokerimassaa. Sokerimassasta ovat myös kukkaset ja onnittelulaatta. Kakkupohja on perus kaakaopohja ja täytteeksi kokeilin Pullahiiren suklaatäytettä, joka oli toooodella hyvää. Seuraavan kakkuun on tosin tehtävä täyte kaksinkertaisena.

 Tarkoitus oli leipoa myös isänpäiväksi jotain kivaa, mutta saa nähdä, miten aika riittää! Pienten lasten vanhemmilla pitäisi olla vähintään kaksi pari käsiä ja jalkoja, jotta ehtisi tekemään kaiken mitä on suunnitellutkin...

Kahdenkeskistä aikaa. Koiran kanssa.

Siitä asti, kun tyttö tuli taloon, no oikeastaan jo aiemmin ison vatsan takia, koira on jäänyt vähemmälle huomiolle. Todella surullista, mutta luulenpa myös, että melko tavallista perheissä, joissa on pieni vauva. Olemme säännöllisin ajoin yrittäneet viettää aikaa koiran kanssa, ilman tyttöä. Vähän niin kuin ennen vanhaan. Käytännössä tämä toteutuu niin, että minä touhuan ulkona jotain koiran kanssa ja mieheni hoitaa lasta.

Eilen kävinkin koiran kanssa Helsingissä koirapuistossa moikkaamassa vanhaa tuttuamme Helsingin ajoilta. Koirille oli erittäin riemukas jälleentapaaminen. Ihan uskomatonta, että ne muistivat toisensa vielä reilun kolmen vuoden jälkeen pelkän äänen perusteella (siis meidän koirahan ei hauku... Kröhm...)! Oli ihana katsoa koirien iloa ja samalla turista niitä näitä aikuisen ihmisen kanssa. Varsin virkistävä aamu siis meillä.

 Meillä kesti siis se reilu kolme vuotta sopia tapaaminen ja matkustaa reilu puolen tunnin matka tapaamaan tuttuja. Ehkä seuraavaan reissuun ei mene ihan niin kauan nyt kun kynnys on ylitetty. Koirakin oli ihan naatti koko loppu päivän ja makasi erittäin tyytyväisenä hihnan päässä meidän etukuistilla nauttien syksyisestä säästä.

Unikoulu. Fail.

Päätettiin, tai oikeammin minä päätin, muutama päivä sitten, että on tullut aika pitää meidän tytölle unikoulu. Miekkosen yöunia ei mikään häiritse, mutta minä herkkäunisena alan jo kärsimään normaalia suuremmasta univelasta. Olen kyllä tietoinen, että tässä vaiheessa elämää unenpuute on täysin normaalia. Jaksamisella kuitenkin on rajansa.

Kuten on ehkä jo aiemmista postauksista käynyt ilmi, tyttö haetaan aamuyöstä (n. klo 3-4) meidän väliin nukkumaan. Tämä alkoi jo, kun tyttö oli parin kuukauden ikäinen. Olen kuitenkin nauttinut perhepedistä ja sen tuomasta läheisyydestä ja siitä, kun oma pienokainen tuhisee kainalossa. Pienokainen on nyt kasvanut sen ikäiseksi, että perhepeti on äidille ongelma. Tyttö nimittäin ei pysty nukkumaan vanhempiensa välissä, jos ei saa repiä äitiä hiuksista. Kovaa. Siinä ei sitten äiti nuku, ei itse asiassa edes lepää, sen jälkeen, kun tyttö on haettu omasta sängystään. Tuskissaan yritän pysyä rauhallisena ja rauhoitella myös itkevää lasta, kun hänen otteensa on irroitettu äidin (ohentuneesta) hiuspehkosta.

Siksi päätös unikoulusta. Luimme netistä eri vaihtoehtoja ja päädyimme nykyisin suositeltavaan tassuttamiseen eli, että lapsi rauhoitetaan vanhemman käden alle. No. Ensimmäisenä eli torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuikin ihme. Tyttö meni nukkumaan normaaliin aikaan noin seitsemältä ja heräsi, kuten yleensäkin, kolmen paikkeilla "aamulla". Heräämisellä tässä ei tarkoiteta nyt mitään itkukohtausta vaan ihan normaalia heräämistä: jokellusta, pärinää, ähkintää, mahallaan oloa jne. Olin ihan varma, että kohta tulee sellainen raivokohtaus, ettei tässä talossa enää kukaan nuku. Ei sitä tullut. Aikansa ähkittyään tyttö nukahti ihan itse omassa sängyssään ja nukkui puoli seitsemään, joka on jo tosi hyvin.

Perjantain ja lauantain välinen yö alkoi sekin hyvin, kunnes tyttö heräsi itkukohtaukseen illalla parin tunnin unien jälkeen. Itse olin juuri painunut pehkuihin, joten mieheni hoiti tyttöä. Tyttö kuitenkin nukahti uudestaan omaan sänkyynsä, kun mieheni oli ensin rauhoitellut häntä hetken sylissä. Mahtavaa!

No, eilen illalla tyttö taas heräsi parin tunnin unien jälkeen. Eikä nukahtanut. Ei sitten millään. Paitsi parin tunnin päästä, kun äiti jä isä oli jo ihan töttöröö. Siinä ei kuulkaas auttaneet mitkään tassut eikä hyssyttelyt! Sängyssä itkettiin niin vaativaasti, että syliin oli toinen pakko ottaa. Sylissä rauhottui hetkeksi, jonka jälkeen alkoi taas itku. Olohuoneessa sylissä oli mukavampaa ja siinä sitten istuttiin, kunnes tytön silmäluomet alkoivat jo olla melkoisen raskaat. Tyttö nukahti omaan sänkyynsä ja heräsi vähän ennen kuutta (normaalia!) omasta sängystään.

Unikoulua voi siis kolmen yön perusteella kuvailla sanalla fail kahdesta eri syystä. Ensinnäkin tassuttelua ei olla tarvittu siihen aikaan, kun luulimme sen olevan tarpeellista eli aamuyöstä. Toiseksi meillä on näemmä alkaneet iltaheräilyt, joihin ei mitkään rauhoittavat tassut kyllä vaikuta! Ja juu, "ota lapsi syliin rauhoittumaan ja laske takaisin omaan sänkyynsä hänen rauhoituttuaan"... Tätä voisi jatkaa maailman tappiin asti!

Otetaan siis oma unikoulu käyttöön. Puuta koputtaen todettakoon, että aamuyön heräilyt on helppo hoitaa: tyttö nukahtaa itsekseen uudestaan. Illan heräilyt hoidettakoon niin kuin parhaaksi nähdään eli, jos tyttö ei rauhoitu hetken sylittelyn jälkeen niin tultakoon olohuoneeseen katselemaan telkkaria ja yritettäköön myöhemmin uudestaan. Jos lapsi on silmät lautasen kokoisina niin tuskin häntä untenmaille silloin saa. Väsytystaistelu kunniaan!

Vieraita

Rakkaat ystäväni opiskeluajoilta ja töistä kävivät eilen kylässä. Kyllä oli ihanaa! Olin ilmoittanut miehellenikin vierailusta jo ajoissa ja valjastanut hänet lapsenvahdin vaativaan tehtävään, jotta saan nauttia ystävistäni. Tyttö käyttäytyi kuitenkin oikein mallikkaasti ja ehtipä äidille tulla jo ikäväkin, vaikka olimme kaikki saman katon alla.

Vierailun toteutimme nyyttäriperiaatteella. Yksi toi juomat, toinen salaattiainekset ja minä tein herkkuja. Tällä kertaa uunista ulos tulivat läjä vaaleanpunaisiksi värjättyjä marenkeja ja jo aiemmin mainostamiani mutakakkumuffinsseja.

Ruuasta ja herkuista nautittuamme kävimme tarkistamassa kylän nähtävyydet eli poikkesimme katsomassa naapurin hevosta ja ponia sekä kylän uimarannalla. Vaikka vierailu oli ainoastaan pari tuntinen (olisin pitänyt ystäväni täällä vaikka koko päivän!) jäi minulle todella hyvä mieli: olin kuin Naantalin aurinko koko loppuillan! Ihanaa, kun on ihania ystäviä. Ystävät ja perhe ovat todellinen voimavara!

We did it!

Vihdoinkin ryhdistäydyimme mieheni kanssa ja saimme kuin saimmekin uuden hienon takkamme sisäänajetuksi. Nyt voidaan sitten poltella tulia takassa huoletta ja nauttia sen antamasta lämmöstä, ihanaa! Tänään onnistuimme jopa polttamaan tulia takassa niin, että savu meni hormin kautta ulos eikä luukun kautta sisään. Läpiveto etu- ja takaoven kautta on ollut parina viime päivänä kova sana meillä päin! No, harjoitteluhan kuulemma tekee mestarin.

Meidän vanhempien lisäksi myös tyttö vaikuttaa olevan erittäin kiinnostunut takasta. Kiva sinänsä, mutta saa kyllä olla silmä tarkkana! Takan luukku lämpenee jonkin verran, joten sitten kun tyttö nousee seisomaan täytyy vanhemmilla olla silmät selässäkin. Tällä hetkellä suurin haaste on estää tyttöä menemästä polttopuukorille saamaan tikkuja sormiinsa tai syömästä polttopuista tippunutta roinaa lattialta. Harja viuhuu täällä talossa tasaiseen tahtiin, että saadaan minimoitua syömisvahingot!

Vessa

Oon kyllä vähän harmissani siitä, että meidän talomyyjä oli niin huono, ettei antanut paljon vaihtoehtoja valittaville materiaaleille ja kalusteille. Ja myös siitä, ettei itse tajuttu olla aktiivisempia. Meidän vessa on hyvä esimerkki juuri tästä. Se on surkea, kolkko, synkkä, plain... Altaasta pidän.

Haaveilenkin parhaillaan pienestä vessaremontista. Ja siis todellakin pienestä. Kalusteethan (peilikaappia lukuunottamatta) ovat ihan käypät, mutta laskutasoa ei juuri ole. Siispä olen suunnitellut seuraavaa. Kaksi vaihtoehtoa: tummempi ja vaaleampi.

Pahoittelen surkeaa laatua kuvissa. Jouduin ottamaan kuvat tietokoneen näytöltä, koska piirustusohjelma ei suostunut tallentamaan suunnitelmiani muuta kuin sellaisessa muodossa, joka ei sovi blogiin.

Tarkennettakoon vielä, että tummempi versio ei suinkaan olisi musta vaan suklaanruskea. Sama väri mitä meillä on keittiössä. Vaaleampaan versioon olen taituroinut kuviin verhot hyllykön eteen. Toinen vaihtoehto voisi olla korit, jonne saisi tavaraa. Verhoja/koreja hyödynnettäisiin myös tummassa versiossa. Hylly olisi syvyydeltään sama kuin korkea kaappi. Allastaso on syvempi. Haaveilin ensin allastason kanssa yhtä syvästä tasosta/hyllyköstä, mutta bideesuihku estää tämän suunnitelman. Miksiköhän sekin on asennettu tuohon?

Peilikaappi korvattaisiin mittatilaustyönä tehdyllä peilillä, allaolevaan tyyliin.

Peili olisi sen verran iso, että mahtuisi koko perhe pesemään hampaita rivissä. Tällä hetkellä on aamuisin hankalaa mahtua miehen kanssa kaksistaan saman peilin ääreen. Ja käytössä on siis yksi vessa. Vaaleampaan versioon olen lätkäissyt myös havaintokuvaa laatoista, joita käyttäisimme välitilassa. Tällä hetkellä koko seinä on maalattu ja välitila joutuu koetukselle käsien pesun yms. takia. Seinä kestää kyllä pieniä määriä kosteutta, mutta puhtaana pitäminen on haastavaa. Laatta olisi niin paljon helpompi ja meillä on rakennusvaiheesta ylijääneitä valkoisia laattoja kellarissa, joten niitä ei tarvitsisi ostaa.

Kokonaiskustannut tälle vessaremontille tulisi olemaan noin 200 euroa eli mielestäni ei kovin paljon ainakaan siihen nähden, että tilasta tulisi paljon käytännöllisempi. Ehkä myös mukavampi.

Mitä olette mieltä? Kumpi on parempi?

Mutakakkumuffinsit

Minua jäi kauheasti häiritsemään taannoiset epäonnistuneet muffinsit. Siispä etsin käsiini mutakakkumuffinsien ohjeen Kanelisydämen blogista ja pistin hihat heilumaan. Lopputulos ei ole kovin kaunis, mutta sitäkin herkullisempi! Päällä yksinkertaisesti tomusokerilla makeutettua kermavaahtoa.

Jäin näihin ihan koukkuun ja tuli todellinen voi-sokeri-yliannostus. Minkäs sitä itselleen mahtaa! Kanelisydämellä on siis oikein toimiva resepti. Se sanottakoon, että paistoaika uunissa oli minulla ainakin kaksinkertainen (en katsonut kelloa). Riippuu siis varmaan uunista. Ei voi mennä kauheasti pieleen, kun vaan sorkkii varovasti tikulla ja muistaa, että kaiken mihin liittyy sana mutakakku tulee olla vähän raakaa sisältä.

Kaikki kokeilemaan!

P.S Muffinsit olivat hyviä samana päivänäkin, mutta vielä parempia seuraavana!

Levottomia öitä

Pitkästä aikaa ihan lapsikuulumisia. Meillä on nyt saavutettu se vaihe, kun liikkuminen tulee uniin... Tyttö on osannut kääntyä selältä vatsalleen ja toisinpäin jo neljän kuukauden iästä lähtien, mutta vasta nyt, kun ryömiminen alkaa sujua paremmin ja vauhdikkaammin, uudet opitut taidot ovat tulleet häiritsemään unia. Tai siis lähinnä vanhempien unia.

Ehdin jo nuolaista ennen kuin tämä pommi tipahti. Meni nimittäin pari viikkoa, että tyttö heräsi ensimmäisen kerran vasta joskus kolmelta aamulla, jolloin kävin poimimassa pikkuisen meidän vanhempien väliin, mihin tyttö nukahti pian uudestaan. Liekö ollut aiemmin sairastetun flunssan aiheuttamia univelkoja, joita tyttö nukkui pois. Tilanne on kuitenkin muuttunut siten, ettei tyttöä enää tarvitse keskellä yötä erikseen nukuttaa: tyttö saattaa herätä ja äännellä, mutta nukahtaa itsekseen ihan muutaman minuutin sisällä uudestaan. Nyt vaan täytyy harva se tunti käydä kääntämässä tyttö takaisin selälleen, kun toinen itkee täydessä unessa vatsallaan. Verottaa kyllä vanhempien unen määrää.

Viime yö oli kyllä ihan pahin kaikista. Rakas aviomieheni oli vielä viettämässä siskoni miehen varpajaisia, joten vetovastuu yöllä oli minulla. Voihan olla, että tyttö reagoi myös siihen, kun isä ei ollut illalla mukana rutiineissa tai muutenkaan näkyvissä. Nyt on tämä äiti ihan naatti. Pitäisi kai nukkua nyt, kun tyttökin on päiväunilla, mutta halu tehdä omia asioita voittaa (yleensä aina). Taidanpa lähteä tytön kanssa moikkaamaan omia vanhempiani jahka tyttö herää. Kaikki voittavat: muori ja vaari ilostuvat, minä saan ehkä levätä, mieheni vasta saakin levätä ja näen myös siskoni ja hänen kuopuksensa. Sounds like a plan!

Suklaamuffinit

Tehtiin tänään tytön kanssa muffinsseja, kun tytön mummu soitti ja kysyi, voisivatko he papan kanssa tulla kylään. Kyllähän se meille sopi ja päätettiin yllättää samalla isä, joka aina kaipailee kahvin kanssa jotain hyvää.

Itse muffinsi oli ihan perusohjeella tehty eikä siis mitenkään ihmeellinen. Kuorrutteita surffailin netistä ja monet tuntuivat kehuvan voipohjaista kuorrutetta, johon tulee lisäksi tomusokeria. No, ei ollut kyllä minun makuuni ollenkaan! Rasva tarttui kitalakeen ja oli todella ällöttävän makuinen muutenkin. Ei siis pisteitä täältä. Seuraavalla kerralla aion kokeilla ihan vaan vispikermaa, tuorejuustoa ja suklaata oikeassa suhteessa, mikä se sitten onkaan.

Pettymys kaikin puolin. Täytynee korjata se viikonloppuna ja kokeilla mutakakkumuffineita! Mutakakku -jutut ei vaan voi mennä pieleen, eihän?

Arvontaa arvontaa!

Nyt on monessa blogissa ihania arvontoja käynnissä! Bongasin Onnenhippuja -blogista arvonnan, joka saattaa kiinnostaa erityisesti lapsellisia lukijoita, miksei tosin muitakin. Tämä tuli nyt hieman viime tipassa, kun arvontaan on aikaa osallistua enää tämä päivä. Toivottavasti mahdollisimman moni ehtii silti mukaan!

Kävin Kutituspuodin sivuilla ja siellä näytti olevan kaikenlaista ihanaa! Voi että. Joudun ehkä tilaamaan jotain meidän tytölle. Lapsille on vaan niin ihanaa ostaa kaikkea, vaikka he eivät (ainakaan meidän 7kk) tavaroista oikeen mitään ymmärräkään. Varsinkaan vaatteista! Ehkä tämä on äidin ainuita tilaisuuksia pukea oma lapsi oman makunsa mukaan. Veikkaan nimittäin, että jossain vaiheessa äidin valitsemat vaatteet on niiiiin out...

Kakku isoäidille

Oltiin eilen viettämässä isoäitin 89-vuotis syntymäpäiviä. Itse päivänsankari oli kuitenkin alunperin sitä mieltä, että tänä vuonna ei vietetä syntymäpäiviä, mutta me lähisukulaiset oltiin vahvasti eri mieltä! Siispä tein kakun tarjottavaksi, koska potentiaalisia vieraita oli jo etukäteen varoiteltu, että mitään tarjoilua ei ole. Ihana isoäiti!

Leivoin vaalean kakkupohjan heti aamusta ja aamupäivällä käytiin tytön kanssa vähän shoppailemassa tarvikkeita koristeita varten. Ostin vaaleanpunaista sokerimassaa, mustan elintarviketussin ja pinkkiä pastaväriä kermavaahdon värjäämiseen. Koristeiksi väsäsin "nopat", joihin kirjoitin tussilla "onnea" ja meidän isoäidistä käyttämän nimen. Lisäksi tein liljoja, joita vähän värjäilin tomuvärillä ja tein yksityiskohtia tussilla. Loppusilaukseksi kiinnitin vielä liljan keskelle lumihiutale -nonparellin sokerikuorrutteella.

Itse kakusta tuli loppjen lopuksi ihanan hempeä pinkkeine koristeineen ja kuorrutteineen. Sisällä oli valkosuklaatäyte. Kakun seuraksi survoin pakkasesta mansikoita, mutta tämä "mansikkamelba" unohtui tietysti meidän jääkaappiin... Murr. No, minä ja mieheni saimme nauttia vielä kakun jämistä melban kera illalla.

Valoja ja flunssaa

Tällä viikolla tuntuu tavaraa tulevan postin mukana harva se päivä. Tänään saatiin olohuoneeseen ja lastenhuoneeseen valaisimet, itse lamput puttuvat vielä. Nyt on olohuoneessa sitten vähän bling-blingiä!

Mielestäni istuvat aika hyvinkin meidän muuten hieman maalaisromanttiseen sisustukseen. Ja meidän tyttö on ihan innoissaan, kun pääsee korkealle hiplailemaan kimaltelevia feikkikristalleja!

Muuten täällä ollaankin oltu tämä viikko ja viime viikonloppu flunssan kourissa. Ainoa joka toistaiseksi on selvinnyt terveänä on meidän perheen ainut mies eli aviomieheni. Tytölläkin on nenä vielä täynnä tavaraa, mutta onneksi kuume on sentään jo laskenut. On niin vaikeaa katsoa vierestä, kun näkee, että pienellä on niin hurjan huono olla. Toivottavasti nyt on sitten vastustuskykyä tulevan talven flunssia vastaan! Vielä, kun influenssat pysyttelis poissa meidän taloudesta.

Sisäeteisen matot

Tänään tulivat sisäeteisen käytävämatot. Mielestäni muutos edelliseen on huomattava ja parempaan päin. Nyt eteisestä puuttuu enää korkea kolmeosainen valkoinen vaatekaappi tuosta yhdistelmävaunujen paikalta. Olisi ihanaa saada se siihen mitä pikimmiten! Sitten tulee kyllä ongelma vaunujen säilytyksen suhteen: mihin ihmeeseen ne tyrkätään vaatekaapin tieltä? Kääks. Ulkoeteinen (lämmin tosin sekin) on nimittäin aivan liian ahdas vaunujen säilytykseen. Vaunut mahtuisivat sinne ongelmitta, mutta liikkuminen ulos ja sisään hankaloituisi huomattavasti. Ulkona vaunuja taas ei voi säilyttää. No, eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy! Ei niitä vaunujakaan ikuisesti tarvita.

Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että WC:n oven viereen (käytävän perällä) on ilmestynyt kolmen taulun sarja. Kuvat on ottanut siskoni aviomies ja ne olivat meillä seinällä jo edellisessä asunnossamme. Makuuhuoneessa tosin. Kuvasarjassa näkee, kuinka aalto vaihe vaiheelta pyyhkäisee vedessä olevan kiven yli. Varmaan kuvatuimpia kiviä tällä seudulla! Taulut antavat mielestäni kuitenkin kivaa ryhdikkyyttä.