Sisäeteisen matot

Tänään tulivat sisäeteisen käytävämatot. Mielestäni muutos edelliseen on huomattava ja parempaan päin. Nyt eteisestä puuttuu enää korkea kolmeosainen valkoinen vaatekaappi tuosta yhdistelmävaunujen paikalta. Olisi ihanaa saada se siihen mitä pikimmiten! Sitten tulee kyllä ongelma vaunujen säilytyksen suhteen: mihin ihmeeseen ne tyrkätään vaatekaapin tieltä? Kääks. Ulkoeteinen (lämmin tosin sekin) on nimittäin aivan liian ahdas vaunujen säilytykseen. Vaunut mahtuisivat sinne ongelmitta, mutta liikkuminen ulos ja sisään hankaloituisi huomattavasti. Ulkona vaunuja taas ei voi säilyttää. No, eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy! Ei niitä vaunujakaan ikuisesti tarvita.

Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että WC:n oven viereen (käytävän perällä) on ilmestynyt kolmen taulun sarja. Kuvat on ottanut siskoni aviomies ja ne olivat meillä seinällä jo edellisessä asunnossamme. Makuuhuoneessa tosin. Kuvasarjassa näkee, kuinka aalto vaihe vaiheelta pyyhkäisee vedessä olevan kiven yli. Varmaan kuvatuimpia kiviä tällä seudulla! Taulut antavat mielestäni kuitenkin kivaa ryhdikkyyttä.

Olohuoneen verhot

Vihdoinkin! Nimittäin saatiin olohuoneeseen verhot. Uskomatonta! Senhän piti olla ikuisuusprojekti. Näin sitä näemmä voi vielä yllättää itsensä positiivisestikin!

Verhot ovat (yllätys, yllätys!) valkoiset. Olen ihan hurahtanut vaaleaan sisustamiseen. Ehkä virhe, kun taloudessa on alle vuoden ikäinen lapsi ja koira. Ja mies (vitsi!). Mutta toisaalta, siskoni sanoja lainaten: "nehän ovat vaan tavaroita". Niin totta. Itse ainakin olen lopputulokseen tyytyväinen. Paljon kodikkaampaa.

Viikonloppuna saatiin myös toinen ikuisuusprojekti puoliksi päätökseen, kun tilattiin Kodin1:stä olohuoneeseen ja tytön huoneeseen kattovalaisimet. Tulossa on aikamoista bling-blingiä olkkariin ja tytölle perhosia. Odotan lamppuja ja myös niitä Louhi-käytävämattoja saapuviksi ensi viikolla. Sitten vielä, kun joku kävis shoppamassa yhden vaatekaapin tohon sisäeteiseen, mattoja ja verhot makkariin, hyllyn tytön huoneesen, hyllyn kodinhoitohuoneeseen, telkkataso työkkäriin... Lista on loputon. Kai se vaan on hyväksyttävä, että hiljaa hyvä tulee. Yäk.

Arvontaa

Klikkasin itseni tänään Deko133- blogiin, kun surffailin netistä vinkkejä sisustukseen. Tätä blogia onkin hauska lukea, koska kirjoittaja(t) on talonsa kanssa täsmälleen samassa tilanteessa kuin minä itse: oman kodin rakentaminen alkoi kesällä 2012 ja uuteen kotiin on muutettu keväällä 2013. Ja Deko133- bloggaajan koti näyttääkin huisin hienolta! Sisustusintoni leimahti liekkeihin, mutta kukkaroni ammottaa tyhjyyttään. Tylsää. Deko133:lla oli käynnissä myös arvonta.

 

Klikkaa tästä niin pääset suoraan lueskelemaan Deko133-blogia! 

Voi, kun itselläkin olisi tuollaista silmää sisustuksen suhteen. Tällä hetkellä harmittaa vähän jotkut materiaalivalinnat mitä tehtiin omaan kotiimme, mutta toisaalta omakotitalohan on ikuisuusprojekti. Ja minulla mielipiteet muuttuvat sitä tahtia, että jos oltaisiin tehty valintoja niiden mielipiteiden pohjalta, joita minulla oli rakennusvaiheessa niin nyt kaduttaisi vielä enemmän! Parempi siis kuitenkin näin. Mutta käykääpä tsekkaamassa ihana blogi!

Vaatteita lapselle ja vähän jotain äidillekin

Siivosin tässä yksi päivä tytön vaatekaappia koon 62 vaatteista huomatakseni, että seuraavan koon vaatteita (varsinkaan housuja) ei ole juurikaan. On todella ärsyttävää, jos käytössä on niin vähän vaatteita, että kun yhdet on käytössä niin toiset odottaa pesua pyykkikorissa. Siispä ostin vaatteita sen verran ettei tytön tarvitse olla likaisissa!

Syyspipo, uudet (sopivat) sukat ja hanskat kylmemmille keleille.

Housuja. Äidin suosikit on pinkit tähtibyysat.

Pari bodya, toinen pitkä- ja toinen lyhythihainen.

Ihana, pehmeä ja lämmin olohaalari!

Kaupungilla ollessa tuli tunne, että olen itsekin ansainnut jotain uutta ja kivaa. Päädyin ostamaan (pääosin mukavuussyistä) KappAhlista löysän neuleen. En ole ihan varma, onko neule käyttökelpoinen julkisilla paikoilla, mutta ainakin kotona se on erittäin mukava. Ehkä tällä hetkellä vaatteet tärkein valintaperuste! Lupaan ryhdistäytyä sitten, kun tyttö rupeaa katsomaan, missä rytkyissä äiti kulkee kaupungilla. Tai jos rakas aviomieheni löytää asustani jotain huomautettavaa.

Lämmin neule pimeneviin ja viileneviin syyskeleihin.

Kaupungilla kun olin, päätin marssia Sokokselle pyytämään hieman apua. Tämä on pitänyt tehdä jo jonkin aikaa. Ongelma nimittäin on, että imetys aiheuttaa minulla todella runsasta hiustenlähtöä. Tätä menoa olen jouluna kalju! Kuinkas ollakaan, Sokoksella oli paikalla Nioxinin tuote-esittelijä, joka löysi minusta juuri täydellisen esimerkin kuinka heidän tuotetta tarvitaan. Ja tietysti huomaan eron heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. No juu, en huomannut. Ainakaan hiusten paksuudessa, tuntuivat kyllä (ehkä) vähän erilaisilta. Hiukset tulee pestä shampoolla ja käsitellä sekä poispestävällä että hiuksiin jätettävällä hoitoaineella JOKA PÄIVÄ kolmenkymmenen päivän ajan. Tässä on kyllä minulle (meille) haastetta kerrakseen! Joskus on hankalaa löytää aika pikasuihkuun, johon ei todellakaan kuulu hiustenpesu. Nyt suihkussa ja jälkikäsittelyssä menee noin puoli tuntia... Pakko se on kuitenkin yrittää. Valmistajalla on tässä tuotetakuu, mikä tarkoittaa, että saan rahani takaisin, jos en ole tyytyväinen. Yritän säilyttää avoimen mielen ja antaa tuotteelle mahdollisuuden. Nyt muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että hiuksia lähtee (ehkä) vähän vähemmän. Peukut pystyyn, että toimii!

Nioxinin hiustenhoitosetti.

Hankintoja

Ja taas tuli esille tämän äidin ja vaimon kärsimätön luonne. Kaikki pitää saada, kiitos vaan, heti ja nyt! En yksinkertaisesti pysty odottamaan. Tällä kertaa oli ihan pakko hankkia pari käytävämattoa sisäeteiseen. Pakko oli kyllä todellisuutta, mutta "ihan heti" olisi ehkä ollut korvattavissa "lähitulevaisuudella". Minun luonteelleni ei kuitenkaan sovi odottaminen, varsinkaan kun kyse on sisustamisesta! Olen ostokseeni jo nyt todella tyytyväinen, vaikka matot ovat vasta tilauksessa (toivottavasti ehtivät tällä viikolla perille, en malta odottaa!).

Sisäeteisen käytäville päätyvät Louhi käytävämatot. Meillä on keittiössä vastaavanlainen matto ja se on suhteellisen helppo puhdistettava. Lisäksi se on koiraystävällinen. Meidän tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että siitä saa pitkät karvat helposti irti. Lähes kaikki muut matot meillä onkin (kätevästi) korkeanukkaisia. Näyttävät hyviltä, mutta keräävät karvaa todella tehokkaasti. Siivouspäivänä matot tulee ensin imuroida, sitten tomuttaa ulkona ja taas imuroida, koska tomuttaminen nostaa miljoona uutta karvaa pinnalle. Ja tämän voisi toistaa lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja!

Kuva on Mattomaailman sivuilta.

Pähkäilin pitkään värivalintaa luonnonvalkoisen ja harmaan välillä. Jos tekisin hankintoja käytännöllisyyden perusteella, olisin ilman muuta valinnut harmaat matot. Mutta harmaa ei sovi yhtä hyvin meidän muuhun sisustukseen kuin luonnonvalkoinen. Siispä (usein poikkeuksetta) uhmaan käytännöllisyyttä ja lattialle tulevat luonnonvalkoiset matot. Sisäeteisessä ei kuitenkaan kävellä kengät jalassa, joten siinä mielessä ne eivät edes ole vaarassa likaantua sen enempää kuin muutkaan matot. Ainoa riskitekijä on tuo meidän koiruus: sisäeteisen matot ovat heti ulkoeteisen jälkeen seuraavat matot, joille on mukava istahtaa putsaamaan itseään syksyn kurasta ja loasta. Mikäköhän siinäkin on, ettei sitä turkkia voi ravistaa ja putsata ennen sisälle tuloa (tai vähintään ulkoeteisessä) vaan pitää tepastella ihan sisälle asti? Mutta kuten sanottu, en ole edelleenkään huolissani uusista matoistani ja niiden puhtaana pitämisestä kaikkien niiden korkeanukkaisten jälkeen. Tämä oli hyvä ostos.

Huono äiti?

Kauhea taistelu menossa itseni kanssa. Olen tähän asti tehnyt kaikki soseet itse, mutta kun se on niin työlästä. Ei ehkä muuten, mutta tytön mielestä on äärimmäisen tylsää istua sitterissä, kun äiti kuorii juureksia, paloittelee, keittää, soseuttaa, annostelee ja vielä lihalle sama juttu. Meillä menee siis ainakin puoli päivää ennen kuin homma on hoidettu ja sen jälkeen sekä äiti että lapsi ovat ihan poikki ja suhteellisen ärtyneitä. Käytiin eilen koko perheen voimin kaupassa ja ostettiin sieltä sitten kaupan valmiita soseita arkea helpottamaan. Nyt on huono omatunto. Olenko huono äiti?

Uskon, että ruoan valmistaminen helpottuu edes vähän sitten, kun tyttö saa syödä samaa ruokaa kuin me vanhemmatkin. Ei tarvitse valmistaa kuin yhden ruokalajin lounas/päivällinen. Tällä hetkellä koko soserumban jälkeen pitäisi tehdä vielä itselleenkin ruokaa ja ehtiä syömään se. Tähän ei tytön pinna useinkaan enää riitä ja äiti jää nälkäiseksi.

Yritän rauhoittaa omaatuntoani sillä, ettei kaikki äidit varmastikaan tee lapsilleen ruokia itse ja, että näistä lapsista kasvaa silti terveitä ja normaaleja. Eikö? Ja eikös lasten ruoat ole todella tarkkaan tutkittu ja valmistettu? Meillä huolta on aiheuttanut (ehkä turhaan) myös se, että tyttö on vähän pienemmän puoleinen, kasvaa siis alakäyrillä, mutta silti "normaalin" rajojen sisäpuolella. Olenkin miettinyt, että mitä jos tyttö ei saakaan kaikkea tarvitsemaansa minun tekeleistäni. Itsetehdyn soseen koostumuskin vaihtelee kerrasta toiseen: joskus tulee juurekset soseutettua runsaampaan veteen ja soseesta tulee tällöin löysempää/vetisempää. Jos mietin omalla kohdallani, niin nälkä voisi tässä tapauksessa yllättää aika piankin. Kaupan soseissa ainakin on kaikki mitä kasvava lapsi tarvitsee. Ja voihan niitä omiakin sörsseleitä tehdä, mutta ei ehkä näin usein kuin tähän asti.

Minkä ihmeen takia omaan lapseen liittyvät kysymykset aiheuttavatkin niin usein huonon omantunnon? Ja varsinkin äidille?

Uusi puhelin ja suklaatäytekakku

Siskoni aviomies ystävällisesti informoi minua DNA:n luurit kiertoon -kampanjasta. Olin nimittäin jo jonkin aikaa valitellut silloisen Nokia N8:n puhelimeni toiminnan heikkenemistä. Siispä olen nykyään Nokia Lumia 925:n ylpeä omistaja! Toimintaperiaate on ihan erilainen, joten päivät ovat kuluneet uuteen puhelimeen tutustuessa. Olen kyllä todella tyytyväinen hankintaani. En olisi saanut mistään liikkeestä vanhasta puhelimestani vaihdossa yhtä paljon hyvitystä, en edes DNA:lta ilman heidän mahtavaa kampanjaansa!

Eilen käytiin moikkaamassa työkavereitani tytön kanssa. Minulla on niin kova ikävä töihin! Kotonakin on kivaa, mutta aivot alkaa kaivata jo haastetta. En tosin vähättele nykyistä suurinta haastettani pitää tyttö tyytyväisenä, sekin vaatii kyllä aika usein jonkin sortin kekseliäisyyttä. Samaan aikaan on ristiriitaiset fiilikset, kun tyttö laitetaan jo 1v1kk ikäisenä hoitoon... Mielestäni liian nuorena, mutta valtio aika mukavasti sanelee lapsiperheille ehdot, joilla mennään. Eihän kotihoidon tuki riitä alkuunkaan kolmihenkisen perheen elämiseen ellei 1) perheellä ole riittävästi rahaa säästössä tai 2) jommalla kummalla vanhemmalla riittävän suuri palkka koko perheen elättämiseen. Toisaalta, Suomessa sentään on äitiysloma ja vanhempainvapaa, jonka aikana saa edes jonkinmoista rahaa elämiseen. Me ollaan ainakin tultu ihan hyvin toimeen, kun ollaan karsittu kallimmista menoista (uusi puhelin oli siis ensimmäinen suurempi hankintani n. vuoteen). Siinä mielessä ei siis pitäisi valittaa, mutta harmittaa silti laittaa lapsi niin nuorena hoitoon.

Meillä on töissä ollut tapana pitää kerran viikossa "ryhmäkahvit", joissa pyritään kaikki kollegat olemaan aina paikalla kuulumisia vaihtamassa. Kahveille arvotaan viikottain myös kahvileivän tuoja. Koska minun oli tehnyt jo jonnin aikaa mieli leipoa tarjouduin vapaaehtoiseksi. Väsäsin ensimmäistä kertaa täytekakun suklaa täytteellä.

Innostuin taas leipomisesta niin paljon, että sain yöllä mahtavan idean seuraavan kakun koristeluun! Yöllä syntyvät kyllä ihan parhaat ajatukset! Usein vaan käy niin, että mahtavan idean toteutus (varsinkin leivonnassa) ei olekaan ihan niin yksinkertainen ja helppo ja lopputulos on sitten sen näköinen. No, virheistähän ainakin yleensä oppii jotain. Nähtäväksi myös jää, milloin aika riittää kakun leivontaan.

Väsyttää

No niinhän siinä sitten kävi, että tyttö nukkui ongelmitta omassa huoneessaan (ainoastaan kaksi heräämistä, koska tutti oli hukassa), mutta äiti ei saanut unta millään. Kaikki aika meni siihen, kun yritin korvat höröllä kuunnella, mitä tytön huoneessa tapahtuu tai ikävöintiin. Olin niin iloinen, kun kello tuli neljä (aamulla) ja tapansa mukaan tyttö heräsi. Ai miksi olin iloinen? No siksi, koska silloin saa (kaikkien sääntöjen vastaisesti) hakea tytön meidän väliin nukkumaan. Ihana tuhinakone! Ja niin lämmin! Neljästä eteenpäin sain sitten nukuttua siihen varttia vaille kuuteen, jolloin tapahtui ihka oikea herääminen päivän askareisiin. Tämä on meille ihan normaalia ja jokapäiväistä. Ollaan asuttu uudessa kodissamme nyt neljä kuukautta ja sinä aikana ollaan kerran saatu nukkua yli aamu seitsemän. Aamuvirkkuja siis!

Aamuvirkkuus on sinänsä kyllä ihan hyvä asia. Tänäänkin ollaan jo imuroitu, pesty pyykkiä, täytetty ja käynnistetty astianpesukone ja kohta lähdetään sunnuntai ostoksille. Täytyy hankkia eilen asennettuihin pihatien valaisimiin polttimot. Sitten voidaankin pitää pihatievalaisinten avajaiset! Tapanahan on siis myös pitää jouluvalojen avajaiset (jouluunkin on enää reilu kolme kuukautta). Iloa arjen pienistä asioista!

Täällä on parhaillaan käynnissä uuden digiboksin ja telkkarin asennus. Rakas aviomieheni on jääkiekon harrastajana tietysti suuri jääkiekkofani ja nyt on hankittu kanavat niin, että kaikki SM-liigan ottelut näkyvät. Vaimo sanoo, että huoh. Olin jo huolissani etten näe koko tulevana syksynä/talvena/keväänä ollenkaan omia ohjelmiani, joten mieheni hankki meille kakkostelkkarin. Helpotus. Kyllä meidän isä osaa! Korjataan nyt vielä, etten ole varsinainen telkkarin orja. Olen äitiyslomalla ollessani lukenut lukemattomia kirjoja, mutta yksi ja sama tekeminen on pidemmän päälle aika tylsää. Vaihtelu virkistää. Pienen lapsen äitinä minulle on lisäksi tärkeää, että saan omalla ajallani tehdä juuri sitä mitä haluan eli, jos telkkarin katselu kiinnostaa niin sitten sitä myös katsotaan (paitsi jääkiekkoa)!

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tämä äiti lähtee nyt ruokkimaan pienokaisensa. Tämän päivän ruokalistalla on bataatti, kukkakaali, porkkana, broileri -sose. Aika vakkari.

Kokeiluja

Meillä puhaltelee nyt muutosten tuulet!

Ensinnäkin. Päätettiin neuvolan ohjeiden perusteella, että tyttö on tarpeeksi vanha siirtymään ihan tavalliseen kaurapuuroon. Tähän asti (eli reilu kuukausi) ollaan annettu Piltin kaurapuuroa, jossa ei siis ole klöntin klönttiä. Tämä yksi purkki kestää meillä ehkä maksimissaan viikon, ei kyllä oikeesti edes sitä, ja se maksaa kuitenkin yli kolme euroa. Aika arvokasta kaurapuuroa siis... No, eilen ostettiin sitten Eloveenan pikakaurapuuroa niissä pienissä annospusseissa ja annettiin tytölle iltapuurona. Ei ollut kyllä mikään menestys. Tyttö ravisteli päätään ja yökkäsi ja alkoi itkeä suoraa huutoa. Ei viitsitty ennen nukkumaanmenoa väkisinkään huudattaa, joten heitettiin puuro pois ja keitettiin tuttua ja turvallista Piltin kaurapuuroa. Joku voi sanoa, ettei pitäisi heti luovuttaa, mutta se oli kyllä ihan kamalaa ja näki, että tyttö ei sitä todellakaan aio syödä. Siispä päätimme, että kokeillaan aamulla uudestaan, kun tyttö ei ole niin väsynyt. Aamulla kokeilin Nallen pikakaurahiutaleita ja menestys oli hieman parempi. Saatiin koko lautanen tyhjäksi, vaikkei kyllä ihan hymyssä suin. Mietin, että miksi Nallet menee, mutta Eloveenat ei. Vertailin ainesosia ja huomasin, että Eloveenassa on kaksi kertaa enemmän suolaa! Maistelin itse puuroja ja ero oli kyllä ihan selvä. Siispä päädyimme ratkaisuun, että totutellaan aamuisin Nalle-puuroon ja iltaisin syödään Piltti-puuroa niin kauan kunnes Nalle menee naama peruslukemilla.

Toiseksi. Nyt on kulunut kaksi viikkoa ilman yösyöttöjä. Ei tosin ilman yöheräämisiä. Päätimme kuitenkin, että ehkä olisi aika siirtää tyttö omaan huoneeseensa nukkumaan. Tämä siitä syystä, että pimu herää melkein joka ikinen kerta, kun jompi kumpi meistä tulee makkariin. Omassa huoneessa tyttö saisi nukku ihan rauhassa. Neuvolassa sanottiin jo, kun tyttö oli neljä kuukautta, että hänet voisi jo siirtää omaan huoneeseensa. Äiti ei silloin kyllä ollut lähimainkaan valmis eroamaan tyttärestään yöksi. Netistä luin (tiedän, kaikkea ei pidä uskoa), että joku lastenpsykologi oli sanonut, että sopiva hetki siirtää lapsi omaan huoneeseensa on silloin, kun yösyötöt loppuvat. Eli meillä nyt. Saa nähdä, miten meidän käy. Ainakin päiväunet ovat sujuneet ongelmitta omassa huoneessa. Kokeillaan muutama yö ja, jos neiti on kovin levoton, siirrytään takaisin vanhaan systeemiin. Nyt on kyllä jostain syystä ollut muutenkin tosi levoton meininki yöllä. Ehkä johtuu hampaista, kehityksesta tms., kuka niistä tietää. Melkeinpä jo odotan sitä aikaa, kun tyttö osaa itse kertoa, mikä on vialla!

Mukavaa viikonlopujatkoa! Meillä onkin huomenna pitkästä aikaa vapaa sunnuntai ja voidaan viettää se koko perhe yhdessä. Ihanaa!

Stokke Tripp Trapp

Sunnuntai oli hyvä päivä pyörähtää Helsingissä Stockmannilla, kun ulkona satoi eikä pihalla voinut hääräillä. Saimme aikoinamme häälahjaksi pari lahjakorttia Stokkalle ja ne tuli nyt tarpeeseen, onneksi ei oltu käytetty niitä aiemmin. Olimme nimittäin jo jonkin aikaa puhuneet, että tytölle pitäisi kohtapuoliin hankkia syöttötuoli, kun istuminen sujuu koko ajan paremmin ja paremmin. Päätimme hankkia Stokken Tripp Trapp -tuolin sen monipuolisuuden ja tietoomme tulleiden positiivisten kokemusten vuoksi. Siinä on lisäksi seitsemän vuoden takuu ja se on sitten käytössä useamman vuoden, ei pelkästään vauva-aikana.

Siinä se on koko komeudessaan.

Päädyimme valkoiseen väriin, koska se ei kiinnitä niin paljon huomiota ja se sopii myös keittiömme muihin väreihin. Tuoli ja "vauvasetti" (eli tuo selkänoja-turvakaari-systeemi) myytiin erikseen. Olimme myös päättäneet ostaa "ruoka-alustan" huolimatta siitä, että sekin oli melko arvokas. Olihan meillä ne lahjakortit! Alustan mukana tulee neljä eri kuvavaihtoehtoa, joista me valitsimme hippo-teemaisen. Meidän keittiön pöytä oli arvokas hankinta ja se on melko pehmeää puuta, mikä tarkoittaa, että siihen jää taatusti jälki, kun tyttö hakkaa lusikalla pöytää. Alusta toivottavasti suojaa pöytää ja lisäksi siinä on korkeat reunat, mikä ehkä vähän helpottaa ruokailujälkien siivoamista, kun kaikki ei valu samantien lattialle. Toisaalta, meillä on tuo erittäin tehokas lapinkoirarikkaimuri!

Ruoka-alusta.

Kokeilimme eilen, miltä tyttö näyttää tuolissaan ja oli kyllä niin valtavan suloinen. Tytöllä ei vaan vielä taidot/voimat riitä kovin pitkään istumiseen ja tarvitsee vielä olla tuettuna, joten päätimme syöttää tyttöä sitterissä niin kauan, että hän oppii istumaan ryhdikkäästi ilman tukea. Nyt istuminen on vielä sellaista huojuntaa, että tyttö lyö muuten päänsä selkänojaan taaksepäin kellahtaessaan ja äidillä voisi olla hieman vaikeuksia kohdistaa lusikka suuhun. Kaikki sitten ajan kanssa. Nyt ollaan ainakin varustauduttu!