Ehdin jo nuolaista ennen kuin tämä pommi tipahti. Meni nimittäin pari viikkoa, että tyttö heräsi ensimmäisen kerran vasta joskus kolmelta aamulla, jolloin kävin poimimassa pikkuisen meidän vanhempien väliin, mihin tyttö nukahti pian uudestaan. Liekö ollut aiemmin sairastetun flunssan aiheuttamia univelkoja, joita tyttö nukkui pois. Tilanne on kuitenkin muuttunut siten, ettei tyttöä enää tarvitse keskellä yötä erikseen nukuttaa: tyttö saattaa herätä ja äännellä, mutta nukahtaa itsekseen ihan muutaman minuutin sisällä uudestaan. Nyt vaan täytyy harva se tunti käydä kääntämässä tyttö takaisin selälleen, kun toinen itkee täydessä unessa vatsallaan. Verottaa kyllä vanhempien unen määrää.
Viime yö oli kyllä ihan pahin kaikista. Rakas aviomieheni oli vielä viettämässä siskoni miehen varpajaisia, joten vetovastuu yöllä oli minulla. Voihan olla, että tyttö reagoi myös siihen, kun isä ei ollut illalla mukana rutiineissa tai muutenkaan näkyvissä. Nyt on tämä äiti ihan naatti. Pitäisi kai nukkua nyt, kun tyttökin on päiväunilla, mutta halu tehdä omia asioita voittaa (yleensä aina). Taidanpa lähteä tytön kanssa moikkaamaan omia vanhempiani jahka tyttö herää. Kaikki voittavat: muori ja vaari ilostuvat, minä saan ehkä levätä, mieheni vasta saakin levätä ja näen myös siskoni ja hänen kuopuksensa. Sounds like a plan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti