tiistai 3. syyskuuta 2013

Stokke Tripp Trapp

Sunnuntai oli hyvä päivä pyörähtää Helsingissä Stockmannilla, kun ulkona satoi eikä pihalla voinut hääräillä. Saimme aikoinamme häälahjaksi pari lahjakorttia Stokkalle ja ne tuli nyt tarpeeseen, onneksi ei oltu käytetty niitä aiemmin. Olimme nimittäin jo jonkin aikaa puhuneet, että tytölle pitäisi kohtapuoliin hankkia syöttötuoli, kun istuminen sujuu koko ajan paremmin ja paremmin. Päätimme hankkia Stokken Tripp Trapp -tuolin sen monipuolisuuden ja tietoomme tulleiden positiivisten kokemusten vuoksi. Siinä on lisäksi seitsemän vuoden takuu ja se on sitten käytössä useamman vuoden, ei pelkästään vauva-aikana.

Siinä se on koko komeudessaan.
Päädyimme valkoiseen väriin, koska se ei kiinnitä niin paljon huomiota ja se sopii myös keittiömme muihin väreihin. Tuoli ja "vauvasetti" (eli tuo selkänoja-turvakaari-systeemi) myytiin erikseen. Olimme myös päättäneet ostaa "ruoka-alustan" huolimatta siitä, että sekin oli melko arvokas. Olihan meillä ne lahjakortit! Alustan mukana tulee neljä eri kuvavaihtoehtoa, joista me valitsimme hippo-teemaisen. Meidän keittiön pöytä oli arvokas hankinta ja se on melko pehmeää puuta, mikä tarkoittaa, että siihen jää taatusti jälki, kun tyttö hakkaa lusikalla pöytää. Alusta toivottavasti suojaa pöytää ja lisäksi siinä on korkeat reunat, mikä ehkä vähän helpottaa ruokailujälkien siivoamista, kun kaikki ei valu samantien lattialle. Toisaalta, meillä on tuo erittäin tehokas lapinkoirarikkaimuri!

Ruoka-alusta.
Kokeilimme eilen, miltä tyttö näyttää tuolissaan ja oli kyllä niin valtavan suloinen. Tytöllä ei vaan vielä taidot/voimat riitä kovin pitkään istumiseen ja tarvitsee vielä olla tuettuna, joten päätimme syöttää tyttöä sitterissä niin kauan, että hän oppii istumaan ryhdikkäästi ilman tukea. Nyt istuminen on vielä sellaista huojuntaa, että tyttö lyö muuten päänsä selkänojaan taaksepäin kellahtaessaan ja äidillä voisi olla hieman vaikeuksia kohdistaa lusikka suuhun. Kaikki sitten ajan kanssa. Nyt ollaan ainakin varustauduttu!

lauantai 31. elokuuta 2013

Olohuone ja keittiö

Huhhuh. Koko aamu ja alkuiltapäivä on nyt huhkittu takapihaa tasoittaen ja nurmikkoa kylväen. Nyt on valmista homma tämän syksyn osalta. Keväällä sitten jatketaan vielä toisella mokomalla. Tulikohan hankittua vähän liian iso tontti? Eiköhän se kuitenkin niin ole, että työnteko palkitaan. Ja sehän oli tiedossa, että omakotitaloasujalla ei ihan heti tekeminen lopu.

Otin eilen kuvia meidän olohuoneesta ja keittiöstä ja ajattelin jakaa ne teidän kanssa. Muutettiin meidän ihka uuteen omakotitaloon toukokuun puolessa välissä, joten sisustus on vielä kesken. Ja tulee luultavasti vielä olemaankin jonkin aikaa, on sen verran monta projektia sisällä ja ulkona kesken. Niin ja sitten on vielä meidän pienokainen, joka tarvitsee paljon huomiota ja yhden ihmisen molemmat kädet vielä tässä vaiheessa. Odotan jo innolla ensi kevättä/kesää, kun tyttö osaa (ehkä) jo hoiperrella eteenpäin (hienolla nurmikolla) ja leikkiä omassa hiekkalaatikossa samalla kun äiti istuttaa kukkapenkkiin kukkia. No, tässä silti näitä kuvia.

Olohuone eteisestä katsottuna. Verhot vielä puuttuvat, mutta kangas on kuitenkin jo hankittu ja urakka aloitettu. Taitaa sekin projekti olla ikuisuusprojekti tai sitten tarvitaan enemmän käsiä ihmiselle. Älkää kiinnittäkö sen enempää huomiota työhuoneen (taustalla) sohvan päälliseen. Meidän koiruus on ominut huoneen ja sohvan omikseen, joten suojauksen on oltava kunnossa.

Olohuone työhuoneesta katsottuna.

Olohuoneen nurkassa on myös varaava takka. Nyt vaan syksy/talvi tänne niin päästään kokeilemaan ja nauttimaan takan luomasta tunnelmasta.




Keittiö olohuoneesta katsottuna. Seinällä on liitutaulu, johon saa kolme kuvaa. Liidut ovat edelleen ostamatta ja kuvat teettämättä.

Keittiö keittiöstä katsottuna. Haluaisin jossain vaiheessa ostaa samaa sarjaa keittiön värimaailman kanssa olevan ruokapöydän ja tuolit. Tai sitten rustiikkityyliset. Näillä nyt kuitenkin mennään toistaiseksi.


torstai 29. elokuuta 2013

Leipomuksia

Tässä on nyt muutama kuva leipomuksistani keväältä ja kesältä. Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa, että olen vasta-alkaja, joten mistään priimalaatuisista konditoriatuotteista ei ole kyse. Oman käden jälki näkyy selvästi, muttei ole toisaalta ikinä tarvinnut heittää mitään pois. Täytyy kyllä ottaa huomioon, että koska olen yksi osa tätä taloutta niin se ei liene edes mahdollista, että jotain missä on voita ja sokeria, heitetään pois!

Kesäinen syntymäpäiväkakku rakkaalle aviomiehelleni. Päällä kotimaisia mansikoita sekä wiener nougat crushia ja sisällä valkosuklaa-mansikkatäyte.

Juhannuskakku. Päällä valkoista sokerimassaa ja vaaleanpunaisesta sokerimassasta muotilla tehtyjä kukkasia, joiden terälehdet värjäsin osittain punaisella tomuvärillä. Sisällä Kinuskikissalta poimittu dumletäyte.

Lomakakku miehelleni töihin vietäväksi. Päällä rehellistä vispikermaa ja tummasta suklaasta tehty koristelu. Täyte sama kuin edellisessä.

Kahvikakku. Olennaisesti sama kuin tiikerikakku, mutta tehty pyöreäpohjaiseen kakkuvuokaan ja vuorattu tummasta suklaasta tehdyllä kuorrutteella. Päälle sulatin vielä hieman valkoista suklaata kuvioinniksi.

Kuvia katsellessa tuli taas hirveä hinku päästä leipomaan! Tällä hetkellä ajan kuitenkin vie pihan tasoittaminen ja nurmikon istuttaminen. Olisi ihanaa, jos ensi keväänä edes osassa pihaa kasvaisi nurmikko, jolla pikku prinsessamme pääsisi kirmaamaan!