perjantai 4. lokakuuta 2013

Kakku isoäidille

Oltiin eilen viettämässä isoäitin 89-vuotis syntymäpäiviä. Itse päivänsankari oli kuitenkin alunperin sitä mieltä, että tänä vuonna ei vietetä syntymäpäiviä, mutta me lähisukulaiset oltiin vahvasti eri mieltä! Siispä tein kakun tarjottavaksi, koska potentiaalisia vieraita oli jo etukäteen varoiteltu, että mitään tarjoilua ei ole. Ihana isoäiti!

Leivoin vaalean kakkupohjan heti aamusta ja aamupäivällä käytiin tytön kanssa vähän shoppailemassa tarvikkeita koristeita varten. Ostin vaaleanpunaista sokerimassaa, mustan elintarviketussin ja pinkkiä pastaväriä kermavaahdon värjäämiseen. Koristeiksi väsäsin "nopat", joihin kirjoitin tussilla "onnea" ja meidän isoäidistä käyttämän nimen. Lisäksi tein liljoja, joita vähän värjäilin tomuvärillä ja tein yksityiskohtia tussilla. Loppusilaukseksi kiinnitin vielä liljan keskelle lumihiutale -nonparellin sokerikuorrutteella.



Itse kakusta tuli loppjen lopuksi ihanan hempeä pinkkeine koristeineen ja kuorrutteineen. Sisällä oli valkosuklaatäyte. Kakun seuraksi survoin pakkasesta mansikoita, mutta tämä "mansikkamelba" unohtui tietysti meidän jääkaappiin... Murr. No, minä ja mieheni saimme nauttia vielä kakun jämistä melban kera illalla.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Valoja ja flunssaa

Tällä viikolla tuntuu tavaraa tulevan postin mukana harva se päivä. Tänään saatiin olohuoneeseen ja lastenhuoneeseen valaisimet, itse lamput puttuvat vielä. Nyt on olohuoneessa sitten vähän bling-blingiä!


Mielestäni istuvat aika hyvinkin meidän muuten hieman maalaisromanttiseen sisustukseen. Ja meidän tyttö on ihan innoissaan, kun pääsee korkealle hiplailemaan kimaltelevia feikkikristalleja!

Muuten täällä ollaankin oltu tämä viikko ja viime viikonloppu flunssan kourissa. Ainoa joka toistaiseksi on selvinnyt terveänä on meidän perheen ainut mies eli aviomieheni. Tytölläkin on nenä vielä täynnä tavaraa, mutta onneksi kuume on sentään jo laskenut. On niin vaikeaa katsoa vierestä, kun näkee, että pienellä on niin hurjan huono olla. Toivottavasti nyt on sitten vastustuskykyä tulevan talven flunssia vastaan! Vielä, kun influenssat pysyttelis poissa meidän taloudesta.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Sisäeteisen matot

Tänään tulivat sisäeteisen käytävämatot. Mielestäni muutos edelliseen on huomattava ja parempaan päin. Nyt eteisestä puuttuu enää korkea kolmeosainen valkoinen vaatekaappi tuosta yhdistelmävaunujen paikalta. Olisi ihanaa saada se siihen mitä pikimmiten! Sitten tulee kyllä ongelma vaunujen säilytyksen suhteen: mihin ihmeeseen ne tyrkätään vaatekaapin tieltä? Kääks. Ulkoeteinen (lämmin tosin sekin) on nimittäin aivan liian ahdas vaunujen säilytykseen. Vaunut mahtuisivat sinne ongelmitta, mutta liikkuminen ulos ja sisään hankaloituisi huomattavasti. Ulkona vaunuja taas ei voi säilyttää. No, eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy! Ei niitä vaunujakaan ikuisesti tarvita.





Tarkkasilmäisimmät huomasivat, että WC:n oven viereen (käytävän perällä) on ilmestynyt kolmen taulun sarja. Kuvat on ottanut siskoni aviomies ja ne olivat meillä seinällä jo edellisessä asunnossamme. Makuuhuoneessa tosin. Kuvasarjassa näkee, kuinka aalto vaihe vaiheelta pyyhkäisee vedessä olevan kiven yli. Varmaan kuvatuimpia kiviä tällä seudulla! Taulut antavat mielestäni kuitenkin kivaa ryhdikkyyttä.